612 Treeni

 

612 Treeni -tapahtuma toteutetaan Itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 ainoastaan etätapahtumana.

Diplomi treenin osallistujille lähetetään sähköpostilla.

612 Treeni -tapahtuma järjestetään nyt neljännen kerran ja se on avoin kaikille halukkaille. Treenin ideana on tehdä mitä tahansa kuntoliikettä yhteensä 612 toistoa. Treeniin voivat osallistua kaikenikäiset, lapset oman jaksamisensa mukaan vanhempien mukana. 

Jokainen treenaaja saa valita mieleisensä kuntoliikkeet ja tehdä harjoituksen omaan tahtiin. Harjoituksen voi tehdä kuntoiluvälineiden avulla tai käyttää oman kehon painolla tehtäviä treeniliikkeitä. Huomiona, että harjoituksessa saa pitää taukoa eli 612 treeniliikettä ei ole pakko tehdä yhteen putkeen. 
 
Kaikki tapahtuman osallistujat saavat diplomin muistoksi harjoituksesta. Osallistujia kannustetaan ottamaan kotona perheenjäsenet mukaan. Etätreeniin voi haastaa kavereita mukaan ja tekemään turvallisesti YHDESSÄ harjoituksen Suomen Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Vaikka tänä vuonna emme voi toteuttaa 612 Treeniä fyysisesti yhdessä kuin samassa taloudessa asuvien kanssa, voimme edistää terveyttä ja liikunnallista elämäntapaa osallistumalla yhdessä etätapahtumaan syntymäpäivälahjaksi Suomelle ja kaikillle suomalaisille.