Smartum-liikuntasetelit

9.12.2016

Lappilan Nousu on solminut Smartumin kanssa liikuntaseteleiden käytöstä ja vastaanottamisesta. Liikuntaseteleillä voi maksaa kuntonyrkkeilyn, kuntopainin ja lentopalloilun kausimaksut. 

Smartum Liikuntasetelit 

Setelien käyttäjänä valittavanasi on tuhansia harrastusmahdollisuuksia ympäri Suomen. Aloita harrastaminen jo tänään!

Smartum Liikuntaseteli on 4 euron arvoinen maksuväline, jolla voit maksaa liikuntapalveluita. 

 

Henkilökohtainen etu

Saamasi setelit ovat verovapaita ja siten henkilökohtaisia. Jos nimeäsi ei ole painettu tai kirjoitettu valmiiksi setelien taakse, kirjoita se kaikkiin seteleihin ennen maksutilannetta. Setelien vastaanottajalla on oikeus tarkistaa henkilöllisyytesi. Liikunta- ja kulttuuripaikat tarkistavat myös setelin sarjanumeroiden perusteella pistokokeina, kenelle setelit on myönnetty. Voit siis käyttää vain työnantajasi sinulle antamia seteleitä, et esimerkiksi maksaa perheenjäsentesi harrastuksia.

Käytä yksi tai useampi seteli kerralla

Seteli on kassalla aina nimellisarvonsa (4,00 euroa) arvoinen. Voit käyttää kerralla yhden tai useamman setelin, mutta niistä ei anneta rahaa takaisin. Paikasta riippuen voit ostaa seteleillä kerta-, kausi- tai sarjakortteja. Jos kausi- tai sarjakorttia ei voida nimetä, palveluntuottaja ei välttämättä hyväksy seteleitä maksuksi.

Smartum Liikuntasetelien voimassaoloaika

Setelin viimeinen voimassaolopäivä lukee sen oikeassa alakulmassa. Käytä saamasi etu ajoissa, sillä vanhentuneita seteleitä ei hyväksytä maksuksi, eikä niitä voi palauttaa tai vaihtaa rahaksi.