Beach volley
Beach volleytä, tai kotoisammin biitsiä, pelaillaan Oriharon kentillä noin kaksi kertaa viikossa sään salliessa.
Oriharon kentät ovat olleet Lappilan Nousun epävirallisessa hoidossa. Korvauksia työstä ei ole saatu ja kustannukset on seura maksanut. Kunnan liikuntapaikkaluokituksen uusimisen myötä tilanteeseen on luvassa parannusta.
Kenttien hoito käsittää verkkojen ja rajanauhojen laittamisen keväällä sekä kentän tasauksen ja pehmennyksen talven jäljiltä. Pehmennystä tarvitaan lisäksi muutaman kerran kesässä. Oriharo Beach Games -tapahtumaan ja muihin mahdollisiin turnauspäiviin kentät laitetaan luonnollisesti priimakuntoon.
Hiekan lisäys kentille on sekin tarpeen muutaman vuoden välein. Hiekan kustannuksiin, sekä muutama vuosi sitten tehtyyn verkkojen ja tolppien uusimiseen, ollaan saatu onneksi sponsoriapua mm. Kärkölän Yrittäjiltä.
Uusimpana hankintana on talkoiltu pallonpysäytysaidat kenttien päätyihin.
Pelikauden päättyessä syksyllä verkot otetaan pois ja laitetaan talvisäilöön. Kentät ovat kuntalaisten, ja miksei ulkopaikkakuntalaistenkin, vapaassa käytössä. Kesän ollessa kuumimmillaan, käyttöaste onkin ollut hyvä.
Beach volley
Beach volley on lentopallonomainen peli, joka eroaa lentopallosta kuitenkin varsin paljon. Suurin ero lentopalloon on pelaajien määrä. Beach volleyssä pelaajia on joukkueessa vain kaksi. Pelaajien määrästä johtuen pelaajalta vaaditaan kovaa kuntoa, pelisilmää ja monipuolista tekniikkaa. Siksi onkin ihme, että seuralla on näinkin monta lajin harrastajaa. Toisaalta vahvuus jollain pelin osa-alueella korvaa normaalia lentopalloa helpommin puutteen jollain toisella. Beach volleyta pelaamalla voi myös kehittää taitojaan tehokkaasti.
Kentän koko beach volleyssa on ollut jo pitkään 8x16 metriä. Aluksi se oli sama kuin lentopallossa, eli 9x18 metriä. Myös kosketussäännöissä on eroavuuksia ja beach volleyssa sovelletaan pelaajien tason mukaan eri tulkintalinjoja etenkin sormilyönnissä, mitä ei saa tehdä oikeastaan kuin passatessa. Pistelasku on myös erilainen. Beach volleyssa pelataan kaksi erää juoksevin pistein 21 pisteeseen, mahdollinen kolmas erä pelataan 15 pisteeseen.
Lappilan Nousun beach volley toiminta alkoi varsinaisesti vuonna 1993, jolloin paikallisen Oriharonjärven rannalle rakennettiin kaksi kenttää. Kentät rakennettiin kunnan antaman määrärahan turvin pääosin talkootyönä. Rakentamisvaiheessa kuultiin paljon epäilyjä kenttien tarpeellisuudesta, ja epäiltiinpä myös kenttien jäävän ensimmäisen kesän jälkeen tyystin käyttämättä. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että kentät ovat ahkerassa käytössä. Pelaamassa käyvät kaikentasoiset harrastajat jopa ulkopaikkakunnilta. Nousu pitää kesäaikana kentät kunnossa mm. jyrsimällä ne säännöllisesti. Keväisin ajetaan tarvittaessa lisää hiekkaa kummallekin kentälle.
Nousun lentopalloilijat ovat osallistuneet vuosien mittaan kesäisin useampiin turnauksiin. Perinteisiä ovat olleet Hangon turnaus, Lahden kortteliliigan turnaukset Messilässä ja Läyliäisten turnaus. Menestys turnauksissa on ollut hyvä, useita turnausvoittoja ja muita mitalisijoja on seuralle karttunut.