|
Huhtikuussa toteutuivat pitkään odotetut KäLLi Volleyn naisten ja tyttöjen kotiturnaukset. Molempien turnausten pääyhteistyökumppanina oli Ravintola Järvelä. Naisten ja tyttöjen menossa on mukana myös Autosalpa. Molemmille tukijoille isot kiitokset!
Naisten turnaus
Lauantaina 18.4. pelattiin naisten turnaus, johon saatiin mukaan täydet yhdeksän joukkuetta. Kotijoukkueet laitettiin uusiksi Päijät-Häme-liigassa pelanneisiin kokoonpanoihin nähden. Valmentaja pähkäili pelaajavaihdot siltä pohjalta, että saataisiin keskenään mahdollisimman tasaiset joukkueet. PH-liigan ÄLLi Volleyssa pelanneista oli muutenkin nyt BVH:n tiimissä Päivi ja turnaukseen useammasta joukkueesta kootuissa Osuvissa Kati. NousuKäLLiksi turnaukseen nimetty joukkue sai puolestaan riveihinsä PH-liigan ykkösistä Lentissiskoista Ninnin. Molemmat kotijoukkueet KäLLi Volley ja NousuKäLLi pelasivat lohkoissaan kakkosiksi ja pääsivät taistelemaan sijoista 4.-6. Keskinäisen pelin ratkaisu meni – tietenkin – kolmanteen erään ja lopussa vahvempi oli KäLLi Volley. Erien yhteispisteissä KäLLi Volley oli kokonaista kolme pistettä NousuKäLLiä parempi. Aika hyvin tasaisuustavoite siis onnistui. Tunteella ja tahdolla, joskin enimmäkseen hymyssä suin väännetty keskinäinen peli vei voimia molemmilta tiimeiltä niin, että myös kakkoseksi alkulohkossaan tulleiden Osuvien haastaminen jäi sijoituslohkossa haaveeksi. Näin Osuville nelossija ja KäLLeille sijat 5. ja 6. Mitalit ratkoivat alkulohkojen voittajat. Ykköseksi puhtaalla pelillä turnasi Beach Volley Hyvinkään seuraavan viikonlopun 60v. SM-kisoihin kenraaliharjoitellut kokenut tiimi. BVH:n naisia saadaankin tätä kirjoitettaessa onnitella lisäksi myös upeasta SM-hopeasta! Lopen Topeno Teamin B-tytöt parilla täysi-ikäisellä nuorella naisella täydennettyinä antoivat BVH:n konkareille tiukasti vastusta, mutta ainakin vielä kokeneemmat veivät voiton. PH-liigassa neljänneksi sijoittuneilta Tanhupalloilta ei BVH:n eikä Topenon kaataminen onnistunut, mutta pronssit ja mukava turnaus lämmittivät hollolalaisten mieltä. KäLLi Volleyn riemukkaasti alkulohkossa voittama PalloPöllöt ja Asikkalan Raikas väänsivät tiukasti sijoista 7.-8. Pääkaupungin harrastenaisten joukkue vei voiton ja seiskasijan. Asikkalan nuori joukkue, samoin kuin Viikkariturnauksista tuttu Espoo Lentiksen A-tyttöjen (U 20) joukkue, tulevat pelikokemuksen karttuessa varmasti mittelemään paremmista sijoista. Ja vaikka voittoja ei EsLelle turnauksessa tullut, niin joukkueen yritteliäisyys ja iloinen mieli tappioista huolimatta ilahduttivat. Tyttöjen turnaus Lauantaina 25.4. pääsivät kotiareenalle turnaamaan tytöt. Kevätkausi on treeneissä harjoiteltu normilentissäännöin ja 6 vs 6 kokoonpanoin kesäkuussa Helsingissä pelattavaa Power Cupia varten. KäLLi-tyttöjen joukkueet turnaukseen koottiin pitkälti samoin kuin Poweriin ilmoitetut joukkueet, vaikka kaikki nyt pelaamassa olleet eivät Poweriin lähdekään. Vastaavasti muutama Poweriin lähtijöistä ei päässyt mukaan tällä kertaa, joten joukkueet tasoittuivat sujuvasti. Turnaukseen haettiin ensisijaisesti vähän vähemmän pelanneita joukkueita, mutta koska samalle lauantaille osui paljon muitakin turnauksia, kysyttiin mukaan myös jo kokeneempia joukkueita, jotka tulevat pelaamaan Powerissa samassa sarjassa kuin KäLLi-tytöt. Mukaan saatiin kaksi aluesarjassa pelannutta U 15 (aik. C-ikäiset) -joukkuetta Espoosta sekä Lopelta Topeno Teamin KäLLien kanssa samanikäisten eli U13/15 -joukkue. Kun turnaus oli KäLLeille ensimmäinen 6 vs. 6 kokoonpanoilla vierasjoukkueita vastaan, pelasivat Topenon tytöt turnauksessa ensimmäistä kertaa ikinä täydellä kokoonpanolla. Turnauksen pelimuodoksi tuli viiden joukkueen yksinkertainen sarja eli kaikki pelasivat kertaalleen toisiaan vastaan. Espoon tyttöjen pelikokemus tuli esiin etenkin kovissa syötöissä, mutta myös jo hyvin hallussa olleessa pelipaikkaroolituksessa. Heidän valmentajaltaan kuultiin kuitenkin, että joukkueista nuorempi, joka aloitti sarjassa kuluneella kaudella, oli vuosi sitten suunnilleen samalla tasolla millä kotijoukkueet nyt. Hyvää kannustetta omaan tekemiseen ja kokemusta kovemmista peleistä turnaus antoi siis roppakaupalla. Turnausvoiton ja kakkossijan ratkaisi EsLen joukkueiden keskinäinen peli. Ensi kaudella U17 -ikäluokkaan siirtyvä EsLe Pinkit otti siinä 2-0 voiton, vaikka nuorempi joukkue Hattarat haastoi toisessa erässä vahvasti. Kolmossija pronssimitaleineen kiinnosti luonnollisesti sekä kotijoukkueita että Topenoa. Keskinäisistä peleistä ensin pelattiin KäLLien kesken. Avauserän vei Pommittajat -joukkue ja toisen valmentaja Henriikan mukaan nimetty joukkue. Tilanteet olivat vaihdelleet jo aiemmissa erissä, eikä kolmas tehnyt poikkeusta. Lopulta turnauksen 3. erän pistekaton tullessa vastaan voittoa tuuletti Henriikka-joukkue äärimmäisen niukin 15-14 lukemin. Henriikka-tiimi pelasi ensin myös Topenoa vastaan ja taas päädyttiin kolmanteen erään. Tällä kertaa KäLLien tuore kokemus oli valttia ja näin tämänkin pelin 2-1 voitto tiesi turnaustaulukossa pronssisijaa KäLLi Volley Henriikalle. Tappioista sisuuntuneena KäLLi Volleyn Pommittajat ja Topenon tytöt lähtivät viimeiseen peliin molemmat voitontahtoisina. Mutta jo ensimmäisen erän kääntyminen Topenon voitoksi muodostui ottelun ratkaisuksi. Pommittajien ote hieman herpaantui ja loppilaisjoukkue karkasi toisessa erässä tavoittamattomiin. Pahimpien harmitusten haihtuessa näkyi palkintojenjaossa jo iloisia hymyjä. Jokaisesta joukkueesta palkittiin kultamitalilla myös joukkueen tsemppipelaaja. Paljon kiitoksia myös kaikille joukkueille, runsaslukuisille fanijoukoille ja etenkin turnausjärjestelyihin osallistuneille!
|