Blogi 14.6. 50 päivää OBG:hen!

OBG:hen 50 päivää! Pete-pupu kainaloon ja menoksi!

Pormestari Markku Koskinen sai tänään kunnian pukea OBG-2018 kisapaita päälleen, samalla pääsimme kuulemaan hänen ajatuksiaan tapahtumaan liittyvien kysymysten merkeissä. Koskinen toimi viime vuonna tapahtuman suojelijana.  Joten tässä yhteydessä voidaan sitten julkistaa vuoden 2018 Oriharo Beach Games -tapahtuman suojelijan. Mutta jännitetäänpä tämän blogin loppuun saakka.

Miltä OBG näyttää tänä päivänä kunnan näkökulmasta katsottuna?

Onhan se nyt suurimpia tapahtumia kunnassa, ja kasvu mahdollisuuksiakin on. Tapahtuma on kasvanut vuosivuodelta. Hieno liikuntapainotteinen tapahtuma.

Millaisena näette/kunta näkee OBG:n tulevaisuudessa?

Tapahtuman on mahdollista kasvaa Kärkölän ulkopuolellekin.

Mahdollisimman monen seuran toivon tulevan mukaan ja kuntakin voisi tukea seuroja siinä.

Mitä toiveita kunnalla olisi OBG:n sisältöön/ohjelmaan?

Tapahtumassa voisi olla osana tanssit, ehdotti Pormestari. Tulevaisuuteen korvan taakse laitoimme. Takataskussamme saattaa olla vielä kortteja tulevaisuutta varten. Joten kyllä tanssi-ideakin on mahdollista. Parin vuoden päästä seuramme täyttää 100v, joten silloin voisi olla mahdollista.

Vuosi sitten Senaattorit osallistuivat OBG:n Beach Volley -turnaukseen. Joko Senaattorit ovat aloittaneet treenaamisen?

Ei ole treenejä vielä aloitettu, mutta eiköhän lähiaikoina. Kyllä joku joukkue kasaan saadaan.

Terveisiä kuntalaisille ja muille tapahtumasta kiinnostuneille? Entä järjestäjille?

Aktiivista osallistumista, osallistujamäärän nostamista yhdessä ja paikan kartoittamista, jotta paikkakuntalaiset ja ulkopaikkakuntalaiset löytäisivät tapahtumaan. Ulkopaikkakuntalaiset voisivat poiketa osana tapahtumareissua myös Huovilan puistossa.

 

Vuoden 2018 OBG2018 eli Oriharo Beach Games -tapahtuman suojelija on valtiovarainministeriön Ylijohtaja Leena Mörttinen.

OBG-tapahtuman suojelija Leena Mörttinen